odottelua osa 2

Aamulla säntäsimme taksilla kokouspaikalle. Taksimatkalla selvisi, että Luxemburgissakin on monenlaisia takseja ja monenlaisia hintoja. Jos mahdollista niin taksi kannattaa tilata hotellin kautta. Siinä säästää jopa useita kymppejä alle 10 kilometrin välimatkoilla.

Urpilaisen infon oli määrä olla kello 11. Ennen tuota infoa toimittajani piti selvitellä edellisillan/yön kokouksen päätelmät, jotta olisimme sitten ajantasalla. Tämä infotilaisuus kesti noin 20 minuuttia ja siihen meidän ainekset tältä päivältä sitten jäivätkin. Tämän jälkeen kaikki odottivat Olli Rehnin tilaisuutta monta tuntia kuin kuuta nousevaa, mutta sitä ei sitten koskaan järjestetty. Päivän ainekset jäivät lopulta aika minimaalisiksi, joten mitään vauhdikasta kuvakavalkaadia niistä ei pystynyt leipomaan. Maikkari ja YLE käyttivät brysseliläisiä kuvaajia, joten heidän kanssaan olimme samoilla suomiapajilla nämä kaksi päivää.

YLElle kuvannut Thierry lueskeli vapaa-ajalla ranskankielistä lehteä. 

Kuvassa olevalla mikinvarrella pystyy pysäyttämään poliitikon kuin
poliitikon etäälle muiden mikkien ulottumattomiin.

AP:n käyttämä pikkutikas, jolla pääsee muiden kuvaajien yli.
150 kg pitäisi riittää isommallekin kameralle.

odottelua, odottelua...

EU kokoukset järjestetään usein suurissa messukeskuksissa, jotka ovat visuaalisesti kestämättömiä. Pitkiä odotusaikoja ja eturivin paikkojen varaamisia. Siksi lähdimme heti aamusta kyselemään paikallisilta luxemburgilaisilta mitä heillä on mielessään. Yllättäen melkein jokainen kertoi kysyttäessä omia mielipiteitään Kreikan tukipaketeista. Vastaavaan vuolauteen en ole tottunut kotimaassa.

maanantaiaamu Luxemburgissa

Pikaisen kaupunkikierroksen jälkeen lähetin kuvat toimitukseen hotellista ja pääsimme viimein perussorvin ääreen messukeskukseen. Työpisteitä on kahdenlaisia: rivissä satojen muiden toimittajien seassa tai omassa kopissa, jossa on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa.

 

Chanel 4 koppi toimii parin päivän ajan toimistonamme.

Myöhästyin 5 minuuttia kelluvasta paikkajaosta ja menetin viimeisen eturivinpaikan Euronewsille. Tuolla hetkellä Urpilaisen sovittuun saapumiseen oli tasan tunti. Euronewsin kuvaaja Martin puhui itsensä vielä eturivistä eteenpäin köysilinjan taakse ja jätti minulle loistopaikan kolmijalalla. Siihen loppui minun tämänpäiväinen stressaaminen.

mutkan kautta Luxemburgiin

Ecofin kokous järjestetään tällä erää Luxemburgissa. Matkasimme paikalle toimittaja Eeva Palojärven kanssa jo edellisenä päivänä, jotta olisimme iskussa heti maanantai aamusta. KLM myöhästyi Helsinki-Vantaalle tulosta jo niin reippaasti, että meille alettiin laskea uutta reittiä. Amsterdam tuli näin hylätyksi ja pääsimme pienellä hopulla lähtemään Luxemburgiin Prahan kautta.

Tsekki ja peltoja

Prahassa meille vakuutettiin kovasti, jotta ruumalaukkuja ei tarvitse hakea itse vaan ne nostellaan jatkolennolle henkilökunnan toimesta. Muuten meidän olisi pitänyt kävellä asemalta ulos ja chekata itsemme uudelleen sisään. Tämän varmistimme vielä uudemman kerran kun alkoi koko touhu epäilyttämään, mutta vastaus oli sama: kyllä henkilökunta nostaa laukun uuteen koneeseen. Näin me sitten päädyimme AirLuxin lennolle, jossa tuli samalla ensimmäiset valitukset kamerasta ja varustelaukusta. Olivat kuulemma liian isoja vehkeitä heidän pieneen 49 paikkaiseen suihkariin. Runnomalla tästäkin selvittiin ja tavarani saapuivat perille, toisin kuin toimittajan laukku, joka oli vasta vannomalla luvattu toimittaa perille vaihtolennolle. Tällä kertaa monopodin ottaminen omaan laukkuun oli siis sittenkin parempi ratkaisu kuin kolmijalka, joka makaisi tällä hetkellä paketissa jossain Prahan lentokentän nurkassa, kadonneen laukun kanssa. Lisäkärsimysten välttämiseksi toivon kadonneen laukun ilmestyvän huomenna viimeistään iltapäivän puolella.

Niin ja lentokentältä hotelliin oli matkaa 10 kilometriä. Hintaa kertyi 50 euroa. Täällä kaikki on luxusta.

monopod pilkistää laukusta

24 tuntia Kairossa

Perjantaina aikaisin aamulla katkaistiin kaikki suorat kansainväliset tv -lähetykset Kairon keskustasta. Tämä tarkoitti samalla sitä, että mitään tietoa ei saanut enää television välityksellä. Samalla tuli tieto, että kaikki suomalaiset toimittajat lähtevät Kairon keskustasta brittien järjestämällä evakuointikyydillä. Meillä ei ollut enää mitään mahdollisuuksia saada mitään luotettavaa tietoa Kairon tapahtumista, koska emme pystyneet liikkumaan hotellista minnekään kaduilla tapahtuvien väkivaltaisuuksien takia. Saimme pian tiedon, että meidänkin on aika poistua maasta.

Yleiskuvan tapahtumista paikanpäällä saa yleensä parhaiten television välityksellä. Kuvat ja haastattelut sen sijaan on haettava itse kadulta.

Ulkomaisten toimittajien jahtaaminen oli kaikille ennenkokematonta. Tämä tapahtui järjestelmällisillä hotellista hotelliin suoritettavilla väkivaltaisten joukkojen toimeenpanemilla ratsioilla. Muutaman kilometrin säteellä Tahririn aukion ulkopuolella oli täysi kaaos. Ryöstelevät ja pahoinpitelevät joukkiot kävivät kiinni kaikkiin toimittajiin, jotka heidän tielleen sattuivat. Koimme itse pahimmat tilanteet torstaina saapuessamme taksilla tälle ydinkeskustan rajaseudulle. Jatkuvissa tarkastuspisteissä joko etsittiin toimittajia tai ulkomaisia taistelijoita. Siinä sai asetella sanansa tarkasti, jotta matka jatkuisi. Tarkastuspisteitä pitivät seuraavat ryhmittymät: neutraali armeija, pahamaineinen poliisi tai paikallinen joukko nuoria liipasinherkkiä miehiä. Aseinaan tankit, rynnäkkökiväärit, pistoolit, veitset tai metalli- ja puupamput. Kaikkialla tarkastajat olivat erittäin jännittyneitä. Yhdellä armeijan tarkastuspisteellä kuskimme otettiin ulos autosta ja häntä tönittiin rynnäkkökiväärillä selkään, kun papereita ei heti häneltä löytynyt. Samalla minä sain katsella tuulilasin läpi toista rynnäkkökivääriä silmästä silmään. Toisella pisteellä saimme poliisin kyytiin takapenkille, joka osoitteli pistoolilla joko kuljettajaa tai toimittajaani Mika Parkkosta. Poliisi käski ajaa tieltä sivuun ja otti meidät siellä kadulle ulos autosta. Taas oli aika selittää minkä parhaaksi pystyi. Kun näyttelimme mahdollisimman nöyrää poikaa niin pääsimme jatkamaan matkaa. Tällä kertaa käännyimme pois keskustasta, koska siellä ei onni olisi ollut enää yhtä suotuisa.

Poistuminen maasta saattaen

Lähdimme perjantaina päivällä hotellin bussilla lentokentälle. Siellä pääsimme eteenpäin muutamilla sopivilla lahjomisilla. Noin 2 tunnin ja useiden mutkien kautta saimme kameran ja satelliittilähettimen takaisin haltuumme. Samalla jouduin luovuttamaan passin ja paluulipun vartijalle, joka vei meidät lähtöportille ja vartioi jottemme kuvaa mitään taikka pyri poistumaan mihinkään. Loppujen lopuksi meidät saatettiin lentokoneen ovelle asti, jossa saimme passit ja lentoliput takaisin. En saanut passiini EI TERVETULLUT -leimaa vaan normaalin maastapoistumisleiman.

Takavarikosta saatu kamera ja muut matkatavarat.

Taustalla iltalehden kuvaaja ja toimittaja. He saivat viettää 6 tuntia putkassa Kairon reissullansa ja siihen päälle kotiarestia hotellissa loppuaika työmatkastansa.

Näkymä hotellin ikkunasta.

Kuumottava saapuminen Kairoon

En ole ennen kävellyt rahojen päällä. Nyt olen koska lentokoneessa piilotimme osa matkakassasta tennarin väliin. Se tuntuu tällä hetkelläkin hyvältä idealta. Yksi kevyt rullausyritys nimittäin koettiin myöhemmin taksimatkalla, josta selvittiin toimittaja Parkkosen nopealla tilannetajulla.

Kuvia ei sitten pahemmin tältä matkalta tule otettua. TV -kamera ja Bgan menivät takavarikkoon heti lentokentällä. Pidin omaa Nikonin D80 kameraa pienessä olkalaukussa ja sen sain tuotua mukanani, kun keskittyivät isompiin vermeisiin oikein kahdeksan miehen voimalla.

Lentokoneessa jo pohdimme, että on harmi ettei tiedä mitään, mitä tapahtuu kohteessamme samaan aikaan. Otimme siis luotettavan taksin ja lähdimme Kairoa kohti. Matkaa oli keskustaan noin 20 kilometriä ja checkpointit alkoivat välittömästi. Ne tihenivät keskustaan mennessä noin 100 metrin välimatkoille. Kun olimme jo keskustan lähettyvillä niin alkoi sadella viestejä puhelimeen, että missä te olette. Syy selvisi meille samaan aikaan paikanpäällä. Checkpointeilla kertoivat, että systemaattinen hotellien ratsaus on meneillään Kairon Tahririn aukion lähettyvillä ja ulkomaisia toimittajia nimenomaan etsitään. Tässä vaiheessa paikallinen poliisi otti jo meidät ulos taksista ja puhutteli, jotta miksi olette Egyptissä. Oikea vastaus oli toimittajana, jolta on viety työvälineet, emmekä pysty työskentelemään ja olemme matkalla nukkumaan. Aikansa piinattuaan hän sanoi, että lähtekää jonnekin muualle, koska tästä eteenpäin saattaa porukkaa tunkea taksiin sisään.

Löysimme 13 kilometrin päästä hyvän hotellin, jossa nyt olemme jumissa. Sinänsä ei haittaa, koska alla on 2 tunnin yöunet ja lennot päivällä sekä lopuksi hieman ahdistava 3 tunnin taksimatka ympäri Kairoa.

Hotellimme lipastossa raamattu ja koraani ovat sulassa sovussa samassa vetolaatikossa.